Yritysmuodot: mitkä ne ovat ja miten valita niistä oikea?

Yritysmuodon valitseminen on ensimmäinen askel, kun yritystä ollaan konkreettisesti perustamassa. Yritysmuodot Suomessa sisältävät monta eri yritysmuotoa, joista jokainen sopii parhaiten tiettyihin tilanteisiin. Yleensä yritysmuodon valitseminen rajoittuu kuitenkin osakeyhtiön ja toiminimen välille. Yleisin yritysmuodoista Suomessa onkin osakeyhtiö, jonka jälkeen toiminimi tulee vahvana kakkosena. Yhteensä ne kattavat vuonna 2022 PRH:n mukaan noin 78% Suomen yrityksistä. Tästä johtuen keskitymmekin artikkelissa pääosin toiminimeen ja osakeyhtiöön. Käymme sivussa kuitenkin läpi myös muut suhteellisen yleiset Suomen yritysmuodot.

Se, mitkä seikat vaikuttavat yritysmuodon valintaan, vaihtelee tapauskohtaisesti. Yleensä kannattaa kuitenkin ottaa huomioon perustettavan yrityksen koko, toimiala, työntekijämäärä, velkojen määrä ja kenen kanssa sitä ollaan perustamassa. Kun nämä seikat ovat tiedossa, niin yritysmuodon valinta on yleensä suoraviivaista.

Olennaisimmat asiat

  • Suosituimmat yritysmuodot Suomessa ovat osakeyhtiö ja toiminimi, jotka yhdessä kattavat noin 78% kaikista yrityksistä.
  • Toiminimi sopii erityisesti yksinyrittäjille, jotka tarjoavat omaa osaamistaan palveluna. Toiminimen omistaja on henkilökohtaisesti vastuussa yrityksen veloista.
  • Osakeyhtiö on suosituin yritysmuoto, joka soveltuu laajempaan liiketoimintaan. Osakeyhtiön omistajat ovat vastuussa vain sijoittamansa pääoman verran.

Kevytyrittäjyys – vaihtoehto yrittäjyydelle?

Ennen varsinaisten yritysmuotojen läpikäymistä vielä pari sanaa kevytyrittäjyydestä, joka on lähivuosina ollut pinnalla vaihtoehtoisena tapana yrittäjyyden aloittamiselle.

Pähkinänkuoressa kevytyrittäjyys mahdollistaa yrittämisen ilman siihen liittyvää byrokratiaa. Kevytyrittäjyyspalvelut mahdollistavat laskujen helpon luomisen ja hoitavat liiketoiminnan hallinnointiin liittyvät käytännön asiat yrittäjän puolesta. Korvauksena palveluntarjoajat ottavat välistä tietyn prosentin liiketoiminnan tuotoista. Kevytyrittäjyyspalveluiden hinta vaihtelee yleensä noin 2-7% välillä.

Kevytyrittäjyys y-tunnuksella

Kannattaa muistaa, että vaikka kevytyrittäjyydestä puhutaankin yrittäjyytenä, niin virallisesti se ei sitä ole. Nykyään jotkut kevytyrittäjyyspalvelut mahdollistavat kuitenkin toiminimen perustamisen, jolloin käyttöön saa virallisen y-tunnuksen. Tällöin kevytyrityksestä voidaan jo puhua oikeana yrityksenä.

Y-tunnus mahdollistaa yrityksen menojen vähentämisen sen tuloista. Menojen vähentäminen tuloista pienentää voittoja, mikä luonnollisesti vähentää summaa, josta veroja täytyy maksaa. Jos yritykselläsi on aktiivisia menoja, on menojen vähentäminen tuloista käytännössä pakollista, ellet halua maksaa veroja täysin turhaan.

Y-tunnus mahdollistaa myös arvonlisäveron vähennysten tekemisen. Yleinen ALV on Suomessa 24%, joten sen vähentäminen jokaisesta hankinnasta säästää rutkasti rahaa. Y-tunnus onkin siis järkevä valinta aina, kun yrityksellä on jatkuvia kuluja tai kun yritystoiminnan aloittamiseen vaaditut kulut ovat suuret. Ilman y-tunnusta on myös mahdotonta harjoittaa joitakin luvanvaraisia elinkeinoja, kuten

  • kiinteistövälitystä
  • sähköurakointia
  • asianajopalveluiden tarjoamista
  • vartiointi ja järjestyksenvalvontaa
  • sijoitus- ja vakuutustoimintaa.

Milloin kevytyrittäjyys kannattaa?

Juridiset yritysmuodot Suomessa voivat joissakin tilanteissa tuntua liian raskailta vaihtoehdoilta, jolloin kevytyrittäjyys saattaa houkutella. Tällaisissa tilanteissa liiketoiminta on yleensä hyvin satunnaista, esimerkiksi harrastepohjaista tietokoneiden kasausta tai vaikkapa häävalokuvausta. Kun haluaa olla lainkuuliainen tai kokeilla yrittäjyyttä, voi satunnaista toimintaa laskuttaa helposti kevytyrittäjyyden avulla.

Konkreettinen yritys kannattaa kuitenkin aina perustaa, kun yritystoimintaan liittyy aktiivisia menoja. Toiminimen perustamisen voi tehdä kevytyrittäjyyspalvelun kautta, mutta sen perustaminen itsenäisesti on sen verran suoraviivaista, että se kannattaa melkeinpä aina. Todennäköisesti kevytyrittäjyyttä halvemmaksi tuleekin perustaa toiminimi itse ja palkata tilitoimisto tekemään sen kirjanpito.

Juridiset yritysmuodot Suomessa

Toiminimi

Toiminimi on osakeyhtiön jälkeen Suomen yleisin yritysmuoto. Se sopii yritysmuotona parhaiten yrittäjille, jotka tarjoavat palveluna omaa osaamistaan. Tällaista toimintaa voivat harjoittaa esimerkiksi parturikampaamot, freelancerit tai taksikuskit. Toiminimi perustetaan aina yksin. Sen perustaminen on hyvin suoraviivaista ja maksaa YTJ:n sähköisen asiointipalvelun kautta vain 60 euroa.

Toiminimen omistaja vastaa yrityksen toiminnasta henkilökohtaisella omaisuudellaan, mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi velkatilanteessa, on omistaja vastuussa sen veloista henkilökohtaisesti. Tämän takia toiminimi soveltuu parhaiten toimintaan, joka on suhteellisen pientä. Suhteellisen pieni ei kuitenkaan tarkoita, etteikö toiminimeä voisi käyttää, jos tekee hyvää tulosta. Liikevaihdoltaan suurempi toiminta vain sisältää usein velkoja ja sopimuksia, joista vastaaminen henkilökohtaisesti voi olla ongelmallista.

Taksikuskit suosivat yleensä yritysmuotona toiminimeä. Toiminimi soveltuukin hyvin yksityisyrittäjille, jotka tarjoavat palveluna omaa osaamistaan.

Toiminimen kirjanpito

Toiminimen kirjanpito on yhdenkertainen eli kirjanpitoon merkitään tapahtumiksi yrityksen tulot, menot, korot ja verot. Yhdenkertaisessa kirjanpidossa tapahtumat merkitään vain yhdelle tilille, mikä tarkoittaa sitä, että jokaista tapahtumaa vastaa kirjanpidossa vain yksi merkintä. Tämä eroaa hieman kahdenkertaisesta kirjanpidosta, jossa merkitään tulojen ja menojen lisäksi rahan lähde. Kahdenkertainen kirjanpito on pakollinen esimerkiksi osakeyhtiössä.

Yhdenkertainen kirjanpito helpottaa kirjanpidon tekemistä itse, minkä takia toiminimen kirjanpidon tekeminen itse voi joissakin tilanteissa olla järkevää. Tilitoimiston palkkaaminen on kuitenkin yleensä edullista. Jos liiketoiminta on pientä, saatetaan puhua esimerkiksi vain 50 eurosta kuukaudessa. Aina kannattaakin punnita, onko järkevämpää käyttää aikaa kirjanpidon tekemiseen itse vai keskittyä täysin omaan osaamiseensa.

Toiminimen verotus

Toiminimi ei ole itsenäinen verovelvollinen, vaan sen voittoja verotetaan yrittäjän tuloveron mukaisesti. Jos siis teet toiminimellä yhtenä vuonna esimerkiksi 30 000 euroa voittoa, niin maksat siitä tuloveroa samalla tavalla kuin normaalista palkkatyöstä.

Toiminimellä voi tehdä myös niin sanottuja yksityisnostoja. Yksityisnostolla tarkoitetaan rahan nostamista yritystililtä omaan käyttöön. Jos siis olet toiminimiyrittäjä, voit vapaasti käyttää yrityksesi varoja omaan käyttöösi. Muista kuitenkin jättää yrityksesi tilille tarpeeksi rahaa verojen maksuun, ettei verokarhu yllätä.

Osakeyhtiö

Osakeyhtiö on Suomen yritysmuodoista yleisin. Se soveltuu parhaiten laajempaan tai kasvua tavoittelevaan yritystoimintaan ja on myös järkevä valinta yhtiömuodoksi silloin, kun yritys työllistää työntekijöitä tai omistaa rahallisesti suuria sopimuksia ja velkoja. Tämä johtuu pääosin siitä, että toisin kuin toiminimessä, ovat osakeyhtiön omistajat sen toiminnasta vastuussa vain sijoittamansa pääoman verran.

Jos osakeyhtiö joutuu esimerkiksi taloudellisen tappion takia velkoihin, niin sen osakkaat eivät ole veloista henkilökohtaisesti vastuussa. Uusi yrittäjä joutuu kuitenkin usein takaamaan osakeyhtiön ottaman lainan henkilökohtaisella omaisuudellaan, jolloin vastuun jakautuminen ei oikeastaan eroa toiminimestä.

Yksityisen osakeyhtiön perustamiseen ei enää nykyään tarvitse osakepääomaa ja itseasiassa osakepääoman täytyykin tällä hetkellä olla perustamisen yhteydessä 0 euroa. Julkisen osakeyhtiön perustamiseen taas tarvitsee vähintään 80 000 euroa osakepääomaa. Osakeyhtiön perustaminen maksaa YTJ-palvelussa 240 euroa ja perustamisilmoituksen voi tehdä kokonaan sähköisesti. Se vaatii kuitenkin yhden hallituksen varajäsenen, joka voi yhtiökumppanin lisäksi olla esimerkiksi puoliso, perheenjäsen tai kaveri. Varajäsenellä ei tarvitse olla osakeyhtiössä päätösvaltaa.

Vaikka osakeyhtiöstä puhutaankin yleensä sopivana yritysmuotona suuremmille yrityksille, niin se on sopiva valinta usein myös pienempään liiketoimintaan. Osakeyhtiö ei oikeastaan omaakkaan siihen liittyvän byrokratian lisäksi huonoja puolia toiminimeen verrattuna, minkä takia jotkut ajattelevat sen olevan toiminimeä parempi yhtiömuoto. Jos osakeyhtiön tuomille hyödyille ei kuitenkaan ole tarvetta, niin toiminimi on yleensä järkevämpi vaihtoehto sen yksinkertaisuuden takia.

Nordean Tukholman toimistolla seinässä kiinni oleva Nordean logo
Nordea Bank Oyj on julkinen osakeyhtiö. Tämä tarkoittaa sitä, että sen osakkeilla voidaan käydä julkista kauppaa esimerkiksi pörssissä. Kyseinen yritys onkin listattu Helsingin pörssiin, josta sen osakkeita voi vapaasti ostaa.

Osakeyhtiön kirjanpito

Osakeyhtiö vaatii kahdenkertaisen kirjanpidon ja tilinpäätöksen. Kahdenkertainen kirjanpito eroaa yhdenkertaisesta niin, että tulojen ja menojen lisäksi täytyy merkitä ylös rahan lähde eli mistä raha on tullut. Rahan lähde on aina saman suuruinen kuin siihen liittyvä tapahtuma. Jos rahaa käytetään esimerkiksi yrityksen tililtä työkoneiden hankintaan 1000 euroa, niin rahan lähteeksi merkitään yrityksen tililtä 1000 euroa.

Kahdenkertaiseen kirjanpitoon liittyy myös joitakin Suomen kirjanpitoasetuksessa määritettyjä sääntöjä, jotka tekevät siitä hieman mutkikkaampaa. Osakeyhtiötä perustettaessa kannattaakin yleensä palkata kirjanpitäjä, jolloin kaikki aika jää itse yritystoimintaan.

Osakeyhtiön verotus

Osakeyhtiö antaa toiminimeen verrattuna myös verotuksessa tiettyä joustavuutta. Omistajat voivat esimerkiksi normaalin ansiotulon lisäksi nostaa yrityksestä voittoja osinkoina eli pääomatulona. Tämä voi olla joissakin tilanteissa verotuksellisesti hyödyllistä, sillä Suomessa maksetaan kiinteää pääomaveroa 50 000 euroon saakka 30% ja sen ylittävästä osuudesta 32%. Pääomavero voi tulla siis tuloveroa halvemmaksi.

Osakeyhtiö on itsenäinen verovelvollinen ja sen voittoja verotetaan 20% yhteisöveron mukaisesti. Yhteisövero kohdistuu voittoihin, jotka lasketaan vähentämällä tuloksesta menot. Osakeyhtiöön sijoitettu vieras pääoma ei ole yhteisöveron alaista.

Muut yritysmuodot

Vaikka yritysmuodon valinta rajoittuukin yleensä toiminimeen ja osakeyhtiöön, sisältävät yritysmuodot Suomessa niiden lisäksi valtavan määrän muita vaihtoehtoja. Niistä yleisimmät ovat kommandiittiyhtiö, avoin yhtiö ja osuuskunta, jotka kattavat vuonna 2022 PRH:n mukaan noin 5% Suomen yrityksistä. Vaikka kyseiset yritysmuodot ovatkin harvinaisia, sopivat ne hyvin tiettyihin tilanteisiin, mikä tekee niistä mainitsemisen arvoisia.

Kommandiittiyhtiö

Kommandiittiyhtiö koostuu vähintään yhdestä vastuunalaisesta ja yhdestä äänettömästä yhtiömiehestä. Yhtiömiehet voivat olla luonnollisten henkilöiden lisäksi myös oikeushenkilöitä eli yrityksiä. Kuten osakeyhtiö, vaatii kommandiittiyhtiö kahdenkertaisen kirjanpidon ja tilinpäätöksen.

Ideana on, että vastuunalainen yhtiömies vastaa yrityksen veloista koko omaisuudellaan ja äänetön yhtiömies vain sijoittamansa pääoman verran. Äänetön yhtiömies ei myöskään osallistu yrityksen hallintoon, mikäli asiasta ei ole erikseen sovittu. Käytännössä vastuunalaisella yhtiömiehellä on siis kommandiittiyhtiössä kaikki valta, ja äänetön yhtiömies osallistuu toimintaan vain rahallisesti.

Äänettömän yhtiömiehen sijoittaman omaisuuden täytyy olla joko rahaa tai jollakin tavalla rahassa mitattavissa olevaa omaisuutta. Sijoituksen alarajaksi on määritelty, että sen täytyy olla merkityksellinen yrityksen toiminnan kannalta.

Milloin kommandiittiyhtiö?

Kommandiittiyhtiö sopii parhaiten tilanteeseen, jossa äänetön yhtiömies on mukana vain sijoittajana. Esimerkiksi perheyrityksessä toinen osallinen saattaa antaa yritykselle tukea vain rahallisesti, jolloin päätösvalta ei ole tarpeellista. Kommandiittiyhtiö onkin räätälöity juuri tällaiseen tilanteeseen. Karkeasti sanoen sitä voi ajatella toiminimenä, jossa toinen osakkaista on mukana vain sijoittajana.

Koska vastuunalainen yhtiömies vastaa kommandiittiyhtiöstä henkilökohtaisella omaisuudellaan, on hänen mahdollista tehdä yksityisnostoja samalla tavalla kuin toiminimiyrittäjänä. Tämä voi olla hyödyllistä tilanteessa, jossa kommandiittiyhtiö toimii sen omistajien pääasiallisena tulonlähteenä.

Verotus ja voitonjako

Voitonjaossa äänetön yhtiömies saa osuutensa ensin, minkä jälkeen loput voitoista kuuluvat vastuunalaiselle yhtiömiehelle. Yleensä äänetön yhtiömies saa myös yhtiösopimuksessa määritetyn koron sijoittamalleen omaisuudelle.

Kommandiittiyhtiö ei ole erillinen verovelvollinen. Sitä verotetaan jakamalla tulos tulolähteisiin, joita voivat olla esimerkiksi henkilökohtainen, elinkeinotoiminnan ja maatalouden tulolähde. Tulolähteet lasketaan voitollisiksi tai tappiollisiksi niiden voittojen ja tappioiden erotuksen perusteella. Edellisten vuosien tappiolliset tulolähteet on mahdollista vähentää voitollisten tulolähteiden verotuksessa, kunhan niiden osuuksista yli puolet eivät ole vaihtaneet omistajaa tappiovuoden aikana tai sen jälkeen.

Kun yhtiömiehenä on luonnollinen henkilö tai kuolinpesä, jaetaan tulo-osuudet ansio- ja/tai pääomatuloiksi. Jos kyseessä on elinkeinotoiminnan tai maatalouden tulolähde, tehdään tulo-osuudesta 5% suuruinen yrittäjävähennys. Pääomatulon osuus määräytyy sen perusteella, paljonko yhtiömiehen osuus on tulolähteen edellisen vuoden nettovarallisuuteen. Yleensä se on 20%. Nettovarallisuus taas lasketaan tulolähteen varojen ja velkojen erotuksena, johon lisätään vielä viimeisen 12 kuukauden aikana maksetut tulolähteen palkat.

Avoin yhtiö

Avoin yhtiö on käytännössä kommandiittiyhtiö, jossa on vähintään kaksi vastuunalaista yhtiömiestä. Molemmat yhtiömiehet vastaavat siis yrityksen veloista henkilökohtaisella omaisuudellaan ja päättävät yrityksen asioista yhdessä, ellei toisin sovita. Yhtiömiehet voivat sijoittaa yritykseen rahaa, kiinteää omaisuutta tai pelkän työpanoksensa.

Avoimen yhtiön tulot jaetaan verotettavaksi yhtiömiehille heidän työpanoksensa mukaan, ellei toisin sovita. Verotus toimii muutenkin samaan tapaan kuin kommandiittiyhtiössä. Myös yksityisnostot ovat avoimessa yhtiössä mahdollisia.

Osuuskunta

Osuuskunta eroaa yritysmuotona hieman muista. Sen tavoite on tukea sen jäsenten taloudellista toimintaa tai elinkeinotoimintaa tarjoamalla erinäisiä palveluita. Jäsenet voivat olla joko luonnollisia henkilöitä tai yrityksiä. Liittyessään osuuskuntaan jäsenet maksavat jäsenmaksun, joka jää osuuskuntaan osuuspääomana. Osuuspääoma maksetaan takaisin, kun osuuskunnasta eroaa. Osuuskunnan perustaminen maksaa 380 euroa ja se täytyy tehdä kirjallisesti.

Osuuskunnasta eroaminen on aina mahdollista kirjallisella ilmoituksella. Osuuskunta ei siis sovi tilanteeseen, jossa jäsenten välinen luottamus on pakollista, koska jäsenet voivat milloin vain erota osuuskunnasta.

Osuuskunta sopii esimerkiksi

  • yritysten väliseen yhteistyöhön hankinnoissa ja kilpailutuksissa
  • jäsenyritysten työvoimatarpeiden tasoittamiseen
  • oppimisympäristöksi uusille yrittäjille.

Kausiluontoiset yritykset voivat esimerkiksi tarvita lisätyövoimaa tiettyinä kausina, jolloin sitä voi saada osuuskunnan kautta. Tällaisessa järjestelyssä osuuskunnassa olevat työntekijät voivat työskennellä eri osuuskunnan yrityksissä niiden sen hetkisen työvoimatarpeen mukaan.

Osuuskunta voi toimia myös oppimisympäristönä uusille yrittäjille. Sen kautta yrittäjyyden kokeileminen voi olla helppoa ja turvallista. Samaan aikaan se mahdollistaa avun saamisen muiden osuuskunnan jäsenten kautta.

Osuuskunnan verotus

Osuuskunta voi maksaa jäsenilleen palkkaa sekä jakaa voittoja osuuspääoman korkoina. Osuuspääoman korkoja verotetaan pääomaveron mukaisesti. Jos osuuskunta kuuluu kaupparekisteriin, verotetaan sitä osakeyhtiön tavoin. Muuten sitä verotetaan elinkeinoyhtymän tavoin, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että sen tulos jaetaan verotettavaksi osakkaiden tulona.

Yritysmuodon muuttaminen

Yritysmuodon vaihtaminen voi joskus olla tarpeellista ja siksi se onkin Suomessa mahdollista. Muutoksen tekeminen käytännössä vaihtelee yritysmuotokohtaisesti.

Yksi tietämisen arvoinen asia on, että toiminimen muuttaminen eri yritysmuodoksi tai toisinpäin muuttaa aina samalla yrityksen y-tunnuksen. Tämä johtuu siitä, että toisin kuin muissa Suomen yritysmuodoissa, yksityisen elinkeinonharjoittajan y-tunnus on henkilökohtainen.

Toiminimen muuttaminen toiseksi yhtiömuodoksi tapahtuu käytännössä perustamalla uusi yritys halutulla yhtiömuodolla. Tässä tilanteessa onkin hieman harhaanjohtavaa puhua toiminimen muuttamisesta, koska käytännössä perustetaan vain uusi yritys, jonka alla toiminimen toimintaa jatketaan. Uudessa yrityksessä tarvitsee tietysti noudattaa valitun yhtiömuodon vaatimuksia. Esimerkiksi avoimeen yhtiöön tarvitsee aina vähintään kaksi yhtiömiestä.

Osakeyhtiön muuttaminen miksi tahansa tässä artikkelissa mainituista yhtiömuodoista onnistuu sähköisellä ilmoituksella YTJ-palvelun kautta. Ilmoitukseen liitetään yhtiökokouksen pöytäkirjasta ote, josta tulee ilmi päätös yritysmuodon vaihtamisesta. Tämän lisäksi ilmoituksessa täytyy olla mukana kaikki muut uuden yhtiömuodon vaatimat asiakirjat. Osakeyhtiön muuttaminen kommandiittiyhtiöksi vaatii esimerkiksi kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksen.

Kommandiittiyhtiön ja avoimen yhtiön muuttaminen päittäin tai osakeyhtiöksi onnistuu paperitse. Kuten mainittu, niiden muuttuessa yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi eli toiminimeksi, vaihtuu samalla y-tunnus.

Osuuskunnan muuttaminen osakeyhtiöksi, kommandiittiyhtiöksi, avoimeksi yhtiöksi tai toiminimeksi onnistuu paperitse ilmoituksella kaupparekisteriin.

PRH:n kaupparekisteri-sivulta löydät eri yhtiömuotojen alta tarkemmat ohjeet kyseisten yhtiömuotojen muutosilmoituksen tekemiseen.

Yhteenveto eri yritysmuodoista

Joskus yritysmuotojen keskinäinen vertailu voi olla hankalaa, joten tässä vielä taulukko, jossa näkyvät tiivistettynä eri yritysmuodot ja niiden väliset erot.

YhtiömuotoPlussatMiinukset
Toiminimi+ Kaikista yritysmuodoista yksinkertaisin
+ Mahdollista perustaa täysin yksin
+ Perustaminen maksaa vain 60 euroa
– Yrittäjä on veloista vastuussa henkilökohtaisesti
– Ei yleensä sovellu laajempaan toimintaan
Osakeyhtiö+ Kaikista joustavin yritysmuoto
+ Mahdollistaa voittojen maksamisen osinkoina
+ Yrittäjä ei ole vastuussa veloista henkilökohtaisesti
– Vaatii kahdenkertaisen kirjanpidon ja tilinpäätöksen
– Perustamiseen tarvitaan yksi hallituksen varajäsen
Kommandiittiyhtiö+ Räätälöity tilanteeseen, jossa toinen yhtiön perustajista on mukana vain sijoittajana– Ei tarjoa osakeyhtiöön verrattuna paljoa joustavuutta
Avoin yhtiö+ Räätälöity tilanteeseen, jossa kaikki perustajat ovat tasaväkisiä yhtiökumppaneita– Vaatii yhtiökumppanien välille suuren luottamuksen
– Ei tarjoa osakeyhtiöön verrattuna paljoa joustavuutta
Osuuskunta+ Mahdollistaa jäsenten yritystoiminnan edistämisen monin eri tavoin– Vaatii laajan tietämyksen siitä, mitä ollaan tekemässä